maanantai 1. syyskuuta 2008

Kotiin!

tässä ollaan laivassa. Henniä ei pelottanut yhtään, ja tyttö oli todella reipas koko matkan!

Isi on ihana! Ja varsinkin isin parta :D saa nähdä onko isillä enää partaa kohta ollenkaan!

Henni sai Margotilta kaiken muun mukana myös vinkulelun. Sillä oli kiva leikkiä laivalla . Katsokaa nyt kuinka terhakat korvat Hennillä on!Ja osaapa neiti olla hurjakin. Sanottakoon että luonnetta löytyy ja neiti on terrieri ISOLLA Teellä ja Ärrällä :D Ei päästä meitä ainakaan liian helpolla.

Vihdoin päästiin kotiin. Koko automatkan tyttö nukkuikin mun sylissä. Kotona olikin sitten nälkä ja mikäs sen kivempaa kun saada tuttua ruokaa uusista kipoista (kipot ja alusta BonBonesta) Tässä vähän ikäänkuin seistään. Henni siis tasan 8 viikkoa. Eli tältä näytetään sivulta.
Ja tältä ylhäältä.
Sunnuntaina käytiin Vesan vanhempien luona ja Henni löysi aarteen; Omenan! Omena se vasta olikin hyvää. Olipa Merjan puutarha muutenkin pikkuneidin mieleen.
Hennistä oli ihan tyhmää, kun ikkunat oli omakotitalossa alhaalla, mutta ei tarpeeksi alhaalla niin että olisi jotenkin helpommin voinut katsastaa maailman menoa.
Illalla sitten nukuttikin. Ja voi että oltiin ylpeitä tytöstä, kun niin hienosti nukahti omaan häkkiin! Yöt tosin nukutaan sängyn viekussa omassa pedissä (ainakin yritetään, toistaiseksi ihan hyvin on mennyt).

Ja sitten välillä simahdettiin yhdessä sohvalle :D


2 kommenttia:

Hanna Takala kirjoitti...

Hullu mulkoilija tuolla yhdessä kuvassa!

Kiiki kirjoitti...

Joo semmoinen se on :D ja sitten kun neiti oikeen villiintyy, vetää mulkosilmät ja hyökkää kita auki kohti naamaa niin voi että sitä iloa :/ Pikkuhiljaa opetellaan että ei, me ei isin kanssa olla puruleluja :D